Muija: Anna-Sofia Möttönen, Kajaani
Tosinuija: Matias Ylitalo, Kajaani
Kalapaikat:
Pajakkakoski

Saarikoski

Lentuankoski

Kauan on jo puhuttu, että käydään yhdessä tekemässä joku kalareissu. Nyt se sitten tapahtui heinäkuun lopun viikonloppuna: Muija pääsi näkemään, kokemaan ja kalastamaan kuhmolaisessa koskimaisemassa. Ehdottoman erityinen reissu ensinnäkin siitä syystä, että yhteiset kalareissut on harvassa mutta toisaalta tämä oli Muijalle ensimmäinen kerta kalastaa koskella. Muija pääsikin tutustumaan Tosinuijalle jo aiemmilta kerroilta tuttuihin Saarikoskeen, Pajakkaan ja Iso-Lentuaan.
Lauantaina heti aamupäivästä kamppeet kasaan ja Corollan nokka Kajaanista kohti Kuhmoa, ensimmäiseksi ja ehkäpä lopulta suurimmaksi haasteeksi osoittautui Corollan ilmastoinnin puute, kun ulkona porotti aurinko ja mittari näytti +25c. Selvittiinhän tuota Kuhmoon, ensimmäisenä Nesteelle, mistä Pajakka-Saarikosken luvat taskuun ja sieltä kohti Saarikoskea. Saarikoskella kamppeitten välppäystä, solmujen tekoa ja armotonta pohdintaa siitä, että mihin tänään syö. Lopulta Muijan koskikalastusneitsyys saatiin vietyä, kun Abun haspeli sinkosi lipan kohti vastarantaa. Nättihän tuolla on Saarikoskella virvelillä nakata, mukavan näkösiä paikkoja. Toki siellä Tosinuijallakin suu oli hymyssä, kun nymfiä ja larvaa koskeen viskoi. Saarikoskelta Muija myös nappasi elämänsä ensimmäiset koskikalat: muutama appura, tuumasi vaan että isompaa jalokalaa haetaan ja laski ahvenet takaisin. Ensimmäiset koskikalat kuitenkin! Saarikoskelta lopulta saldona muutamia ahvenia, joista isoimmat pannulle.
Matka jatkui paikallisen S-Marketin kautta Muijalle hiukan ihmetystäkin aiheuttaneelle Pajakalle: kirkko näkyy koskelle ja kylän ukot kahtoo sillalta meininkiä! Pajakalla jo törmättiin muihin kalamiehiin, juttua ei päässyt juuri heittämään, kun joki oli välissä. Siellä kuitenkin vapa mutkalla kiskottiiin harria haaviin, komian mittaselta harrilta vaikuttikin, onnittelut saamamiehelle! Tosinuija oli tässä vaiheessa vaihtanut värikkääseen streameriin, Muijalla edelleen virvelipeli. Pajakalla Muija ei tahtonut oikein löytää sopivaa heittopaikkaa, joten lopulta käytiin kopasemassa niskaa, ja sieltä puraisi streameriin vajaan puolen kilon säyne. Nälkä alkoi painaa, joten päätettiin lähteä Lentualle makkaranpaistoon. Pikaiselta Pajakan tutustumiskäynniltä siis saldona säynävä.
Ja taas hetken Corollassa hikoiltua saavuttiinkin Lentuan parkkiin, missä kerättiin kamppeet jälleen kasaan ja suorilla kohti laavua makkaran maku suupielillä. Laavulla olikin edellisten kulkijoiden hiillokset, joten ei muuta kuin muutama klapi lisää ja odottelemaan. Edellisille kulkijoille kuitenkin vähän miinusta: alumiininen ananastölkki ei pala nuotiossa! Makkaraa paistaessa kelikin muuttui aurinkoisesta pilviseksi ja lopulta vettäkin rupesi satelemaan, pikkusen jopa ukkosteli. Muija lähti kipasemaan takit autosta, jolla välin Tosinuija oli kerennyt jo perhovapansa kanssa kahlaamaan niskalle. Muijalla jäi väsyttelyt näkemättä, kun takkienhakureissun aikana Tosinuija väänsi oliiviin larvaan napanneen taimenen haaviin. Kerkesihän tuo Muija kuitenkin muutaman kuvan nappaamaan ja todistamaan virkeän taimenen takaisin laskemisen. Tosinuija tuuletteli, etteipä mennyt jalokalojen osalta munat pataan, Muija taas ihmetteli että mitähän tuo mahtaa meinata. Tosinuija opasti Muijan niskalle ahvenvaappunsa kanssa, kova oli kyllä yritys, mutta tällä kertaa Lentuan taimen ei ottanut uudelleen vieheeseen. Kävästiin vielä loppuliuku kalastelemassa ja jututtamassa paikallista vanhempaa kalamiestä, ei ole kuulemma siikaa enää Lentuassa. Lentualta saaliina 47cm eväleikattu virkeä taimen.
Aurinko alkoi jo laskemaan metsän taa, joten päätettiin pistää kamat kasaan ja lähteä kotia kohti. Lopputulemana yksi uusi innokas koskikalastaja, Muija aikoi ehdottomasti lähteä uudelleen heti kun tilaisuus taas koittaa. Tosinuija aikoi tosin leipoa Muijasta vielä perhokalastajan, jää nähtäväksi.
Muija & Tosinuija